Teksti: Antti Katajainen
Orientoitumiskyky eli suuntautumiskyky (kyky tajuta raajojen ja kehon asennot sekä niiden muutokset)
Ymmärtää miksi joku kehon osa pitää olla jollain tavalla että suorituksesta tulee turvallinen ja taloudellinen. Asentoa voi joutua esimerkiksi kesken kilpailun muuttamaan ihan tietoisestikin kehon väsyessä. Muutoksen pitää olla suunniteltu ja harjoiteltu.
Esimerkiksi ”räkkipito”
Erottelukyky
Työnnössä ja tempauksessa lajissamme ainoat lepohetket ja rentoutumisen mahdollisuus on itse suorituksen keskellä. Liikkeestä pitää pystyä erottamaan työvaihe ja lepovaihe että tekeminen olisi taloudellista.
Tempauksessa ja työnnössä käsien on pystyttävä rentoutumaan heti työnnön ja tempauksen alettua ennen kuin kuulan paino otetaan ylhäällä vastaan.
Reaktiokyky
Hyvin harjoitelleena urheilijan pitäisi kilpailussa nopeasti havaita mahdolliset tekniset virheet ja pystyä korjaamaan ne ja jatkaa tekemistä taloudellisesti korjaamalla tekniikkaa. Kehon väsyessä urheilija voi myös tietoisesti alkaa tekemään jotain liikettä hieman eri lihaksilla antaakseen heikomman kehon osan levätä. Esimerkiksi tempauksessa ylävartalon väsyessä voimaa voidaan hetken aikaa hakea hieman enemmän jaloista. Käsien väsyessä tahtia voidaan hieman rauhoittaa ja liikenopeutta hidastaa että tempaus ei rasita niin paljoa kämmentä. Tämä taas vähentää liikkeen taloudellisuutta ja kuormitta hieman enemmän esimerkiksi olkapäitä ja selkää.
Rytmikyky
Avainasemassa taloudellisen ja rennon suoritustekniikan oppimisessa. Tempauksessa ja työnnössä oikea-aikainen suoritus tuo liikkeeseen taloudellisuutta ja rentoutta ja auttaa käyttämään koko vartaloa liikkeen tekemisessä.
Tasapainokyky
Esim: Tukevasti omilla jaloillaan seisominen vähentää turhaa sivuttaisliikettä ja tekee suorittamisesta esim työnnössä turvallisempaa. Itse suorituksen aikana taas painon pitää saada liikkua mahdollisimman kohtisuoraan ylös ja alas ja tätä varten vartalolla on tasapainotettava liikettä. Esimerkiksi tempauksessa painoja alas laskettaessa painoja ”väistetään” vartalolla että liike olisi mahdollisimman rento.
Yhdistelykyky
Tempaus ja työntö ovat taloudellisimmillaan kun koko kehoa käytetään liikkeen tekemiseen. Esimerkiksi jalat jaksavat paremmin kuin kädet joten jalkojen käyttö koko liikkeen aikana on suotavaa niin tampauksessa kuin työnnössäkin. Yhdistelykyvyllä tarkoitetaan suorituksen eri osa-alueiden yhdistämistä yhdeksi sujuvaksi ketjuksi.
Muuntelu-, mukautumis- ja sopeutumiskyky
Kilpailusuorituksessa ja pitkässä harjoitteessa keho väsyy eri paikoista eri aikaan mutta tekemistä on pystyttävä jatkamaan. Tämä tarkoittaa että kehon käyttöä pitää pystyä mukauttamaan ja sopeuttamaan kasvavaan rasitukseen tietoisilla toimenpiteillä. Esimerkiksi hengitystä on osattava sopeuttaa rasituksen jatkuessa. Hengitystekniikkaa voi harjoittaa ja kehittää tiettyyn opittuun suuntaan, joka on mahdollisimman optimaalinen urheilijalle. HUOM. Harjoittelun tarkoituksena on myös antaa valmiudet suorituksen aikan tuleviin mahdollisiin yllättäviinkin tilanteisiin.
Ohjauskyky
Taloudellisen liikkeen opittuaan se pitäisi pystyä teknisesti suorittamaan mahdollisimman samalla tavalla mahdollisimman pitkään että pitkät sarjat olisivat mahdollisia.
Kyky erilaistumiseen
Esimerkiksi punnerrus ei ole hyväksytty kilpailuliike ja toisto hylätään, jos työnnössä havaitaan punnerrusta. Punnerrus on kuitenkin hyvä apuliike ja sitä on hyvä käyttää harjoitettaessa lajinoamista voimaa.
Ketteryyskyky (= kyky kehon nopeaan liikesuunnanmuutokseen)
Tempauksessa liikkeen suunta on kyettävä muuttamaan nopeasti mutta rennosti että liike pysyisi taloudellisena. Työnnössä liike lähtee räjähtävästi ”lepotilasta”.
Ennakointikyky
Harjoittelun on oltava monipuolista ja liikkuvuutta edistävää mutta itse kilpailusuoritusten liikkeet on vakioitu. Työntö ja tempaus kuitenkin muuttuvat kilpailun aikana aina hieman sen takia että keho väsyy. Tuleva rasitus ja sen vaikutukset suoritukseen on kyettävä ennakoimaan harjoittelulla ja kokemuksella että suoritus itse kilpailussa tapahtuisi menestyksekkäästi.
Pingback: Taitavuutta ja kahvakuulan nostoa « marks treeniloki