Tässä hiukan tajunnanvirta tyyppistä matkakertomusta Pietarin EM-kisoista:
Taustaksi sen verran, että olen asunut/asun Pietarissa enemmän tai vähemmän viiden vuoden ajan, joten kaupunki kuten myös venäjän kieli on niin hyvin hanskassa, että en kirjoittele tässä valtavasti Venäjän eksotiikasta, vaan koetan pitäytyä jopa asiassa 😉
Kilpailut järjestettiin 11-14.10 Pietarissa, Tauras-Fenix urheilukeskuksessa. Tulimme torstaina 11.10 Pietariin, tarkoituksena oli mennä perjantaina katsastamaan kisapaikka. Perjantai aamu alkoikin sitten ikävästi venäläisen taloyhtiöbyrokratian + turvatekniikka systeemien merkeissä, mutta pystyin itse onneksi irrottautumaan ajoissa kisapaikalle.
Kisapaikka löytyi helposti metroasema “Straraja Derevnja” suomeksi “vanha kylä” vierestä. Paikan omisti pakkauslinjoja/koneita valmistava tehdas Tauras Fenix, joka oli myös kisojen pääsponsori. Vieressä oli myös täysin länsimaalaistyylinen, moderni ostoskeskus “Gulliver”, josta tuli ostettua nyrkkeilyshortsit. Rakennuksen kyljessä oli iso kisaplakaati, joten erehtymisen vaaraa ei ollut. Sisään mentiin portti + vartija systeemillä, sanoin olevani kisojen osanottaja ja pääsin sen kummemmitta papereitta sisään (olinkohan tarpeeksi urheilijan näköinen 😀 )
Sisällä ei vielä paljonkaan porukkaa ollut, lähinnä kisojen organisaattorit ja yksi Kontupohjalainen nostaja. Juteltiin siinä niitä näitä ja vaihdettiin yhteystietoja. Maksoin osallistumismaksun 20€ ja juteltiin GS:sta. Näytin vähän omaa työntö tekniikkaani ja heti tuli kommentti asennon “kieroudesta” ja jalkojen suoruudesta. Pääorganisaattori Sergey Rachinsky kertoili omista kisamatkoistaan mm. Turkmenistanissa , jossa oli ollut karsean kuuma ja yksi kuula betonilattialla, eli luksuksessa oltiin…Sergey on käsittääkseni Venäjän armeijan eversti, pitkä , suoraryhtinen, leveäharteinen kaveri. Itse kisapaikka oli hyvin moderni ja erinomaisesti varusteltu: saunat, baari, pukuhuoneet hienoja ja siistejä. Muut kiireet painoivat päälle, joten en ehtinyt jäädä seuraamaan kevyiden kaverien ja juniorien kisaa illalla, vaan lähdin takaisin kämpille.
Lauantaina sitten mentiinkin jo kisaamaan. Ensi oli punnitus, jossa vaaka paljasti taas venäläisen suurkaupunkielämän rasvaa polttavan laadun: tasan 92 kiloa, Suomessa oli vielä keskiviikkona 94 kg. Sarja ei kuitenkaan muuttunut. Kysyivät ennätyksiäni työnnössä ja tempauksessa, johon ilmoitin Hyvinkään tulokset 21 ja 60. Täytettiin kaavake ja määrättiin nostoryhmä. Kisapaikalla oli erillinen lämmittelyhuone, johon nostajia alkoi kerääntyä. Eka huomio oli se, että kaikilla muilla oli oman maansa edustus verryttelypuku. Venäläisillä ja Ukrainalaisilla oli myös nostotrikoot kansallisväreillä. Venäläisillä oli myös usein T-paita, jossa oli Oblastin (alueen) tunnus, eli olivat paikallisia “piirinmestareita”, tosin piiri “hieman” suurempi kuin Suomessa. Eli kovassa seurassa oltiin. Lähes kaikilla oli myös valmentaja mukana.
Fyysisesti en ulkomuodon perusteella ollut valtavasti jäljessä, mutta kyllä lähes kaikilla muilla oli rasvat alempana ja “kovuutta” enemmän olemuksessa. Kroppa oli huippunostajilla jotain tuollaista voimistelijan ja Natural Bodybuilding väliltä, noin yleensä. Itsekin olen huomannut muutoksen löysähköstä bodari kropasta tiukempaan malliin lajin myötä.Venäläisissä esitteissä lajin yhdeksi tavoitteeksi on määritelty atleettisen kehon rakentaminen. Kaikilla oli myös omat magnesiumit mukana, kisapaikalta ei yleisesti jaettu. Toki kuulan kahvat oli pulveroitu. No, silloisella tekniikalla ja osaamisella ei mankusta kauheasti hyötyä olisi, joten en sitä viitsinyt mennä muilta kerjäämään. Mankkua porukka käytti sitten reilulla kädellä, kädet oikeastaan “pestiin” mankussa ennen suoritusta.
Juttelin yhden Liettulaisen (Master Sport) kanssa nostotekniikasta, painotti jalkojen suoruutta, lantion viemistä taakse ja kämmenluun käyttöä. Todettiin kuitenkin kumpikin, että nyt on vaan paras nostaa miten pystyy ja katsoa miten käy. Sanoi treenanneensa MS:ää varten nelisen vuotta ja ekalla kerralla 8 toistaa, nyt yli 100.
Sergey haki nostajat aina lämmittelyhuoneesta omalle nostovuorolle, josta sitten marssittiin peräkanaa sali kiertäen kukin omalle nostopaikalleen. Oma paikkani oli ryhmässä 1 paikalla 4 äärioikealla tuomareista katsoen. Sitten vaan raz, dva, tri, zetire, pjat ja kuulat ylös. Aloin tekemään aika kovalla sykkeellä ja kun olin omien laskujeni mukaan tehnyt viisi, näytti taulu vieläkin nollaa. Vedin henkeä ja kysyin tuomareilta mikä on pielessä, jalat ja kädet suoraksi oli vastaus. Hidastin tahtia ja korostin jalkojen ja käsien suoruutta ylöstyönnössä. Sitten tulikin suurin osa hyväksyttyjä, jokunen hylsykin. Kestin n. 3 minsaa ja tulos 17 hyväksyttyä. Kuulat kävivät ylhäällä vaimon ja mun laskujen mukaan n. 25 kertaa. No, avaus oli tehty. Vaimon kommentti oli heti hyvin oikeaan osunut: “nuo muut teki ihan eri tavalla kuin te ” Suomessa.
Ennen tempauksia oli parin tunnin tauko, joten ehdin katsella loput miesten työnnöt ja naisten tempaukset. Nyt näki erinomaista nostotekniikkaa. Työnnöissä lantion kuuluu mennä selkeästi taakse, samalla kantapäät hieman nousevat maasta, ja kädet ja jalat ojentuvat, rinta on rottingilla. Alaslasku on nopea ja rento, taas kantapäät nousevat hieman maasta, jalat mahdollisimman suorina siis kuulat rinnallakin. Venäläisillä nostajilla lantion taaksemeno oli kaikkein selvintä, erityisesti pienillä nostajilla. Liettualainen nostaja totesi, että venäläisten tekniikka on suvereenia, he osaavat levätä kuulat rinnalla ja kuulat ylhäällä. Tämä sessio aukaisi silmiä omiin virheisiin isolla kädellä. Itseltäni puuttui lantion taaksemeno täysin, asento ihan liian “kurttu” jne. Oikea tekniikka on “puhdasta keinumista” verrattuna väkisin voimalla puskemiseen.
Naisten puolelta jäi mieleen kisojen painavin osanottaja 150 kiloinen venäläinen, joka taisi jopa voittaa naisten sarjan. Vaikka ulkonuoto oli hyvin pallomainen, jaksoi silti helpon oloisesti vetää täydet 10 minuuttia. Ulkomuodon perusteella olisi voinut olettaa, että hyvä kun jaksaa kävellä nostopaikalle. Näin sitä voi ulkokuori pettää, vaikka ei tuommoinen elopaino hyvällä kunnollakaan sinänsä ole puolustettavissa. Joiltakin naisilta myös kuula lipsahti kädestä tempauksessa. Sailalla olisi voinut olisi aika hyvät saumat naisten puolella.
Väliajalla mutustelin banaania, join pirtelöä yms. Näin näyttivät tekevän myös venäläiset. Mitään erityisiä palautusjuomia ei porukalla liiemmin näkynyt. Suklaata jotkut söivät ja Vasili Ginkolla oli jotain omaa purkkimössöä. Väliajalla oli myös capoeira esitys ja eräs nostaja teki tunnin ajan yhden käden työntöjä 32 kg kuulalla. Tulos 700, varsin vaikuttava.
Tempaukset menivätkin sitten paremmin hylsyjä ei tullut ja tulos 62 ja aika 4.55 eli lähes 5 min. Tempauksessa kaikki muut käyttivät ns. ruuvityyliä, jonka olen nyt vasta Antti Katajaisen avustuksella hahmottanut. Tässä tuli vedettyä ihan loppuun, eli vasen käsi aukesi ja lopuksi polvet petti alta…
Illalla olisi ollut vielä liiton edustajien ja kansallisten liittojen edustajien kokous, johon sain kutsun Ginkolta. Valitettavasti en muiden syiden takia voinut osallistua ko. kokoukseen.
Sunnuntaina oli kisojen päätöspäivä ja ohjelmassa Lonc Cycle ja viesti. Viestissä kunkin maan nostajat eri painosarjoista kilpailivat työnnössä siten, että kukin nostaja nosti kolme minuuttia ja sitten vaihto. Lämmittelyhuoneessa tsekkailin Long Cycle kisaajien tekniikkaa, pitkiä sarjoja vetivät lämmittelyksi…raskaan sarjan voitti Venäjän Ivan Denisov, joka taisi voittaa raskaassa sarjassa kaikki muutkin lajit. Sen bongasin, että Denisov käytti kolmitahtihengitystä, puristi kuulilla ilmat ulos palkeista ja palkeissa tuntui olevan tehoja.
Iltapäivällä oli palkintojen jako ja päätösseremoniat. Venäläiset voittivat kaikki muut sarjat paitsi Fedor Fuglejev:n sarjan, joten kerran kuultiin muutakin kuin Venäjän kansallishymniä. Itse sain myöskin hienon mitalin ja diplomin Suomen ja kahvakuula ry:n ensimmäisenä virallisena edustajana EM-kisoissa ja ei kai nyt niin surkeasta debyytistä 🙂
Ulkopuolisia katsojia kisoissa ei ollut kovin paljon, yleisö koostui lähinnä kilpailijoista ja heidän perheenjäsenistään. Aika moni venäläinen nostaja tuntui olevan armeijan tai jonkin muun turvallisuuselimen leivissä, eikös se näin ollut Latviassakin. Pietarin kadettikoulujen oppilaita tuntui olevan paljon juniorisarjoissa. Muita ei entisiä Neuvostotasavaltoja edusti minun lisäkseni yksi puolalainen ja nuori kreikkalainen, joka tuli LC:ssa kolmanneksi yli 90 kg sarjassa. Hänella oli hyvää venäjää puhuva valmentaja (ulkonäöstä sanoisin että olivat isä ja poika) joten juuret lajiin taisi hänelläkin ehkä olla verenperintöä.
Kokonaisuudessaan kisat olivat erittäin antoisat, tekniikan suhteen avautui ihan uusi maailma, sain kontakteja mm. Pietarin ja Karjalan alueen nostajiin, tuli tavattua Ginko ja muut huiput.
Työntö, kirjoittaja punaisissa shortseissa äärioikealla.
Lämmittelyhuone, monitorista näki kisahallin tapahtumat.
Palkintojenjako
-Harri
