1. Kerro lyhyesti itsestäsi
Terve!
Olen 22-vuotias koripallo/fysiikkavalmentaja Espoosta. Töissä olen Tapiolan Hongalla. Perheeseen kuuluu Johanna (ensi kesänä tuleva vaimo!) ja kolme koiraa. Asumme vielä Espoossa, mutta tontti on jo ostettu Kirkkonummelta, joten kohta puoliin suuntaamme sinnepäin.
2. Minkälainen on liikuntataustasi?
Koripalloa tuli pelattua 14-vuotta jonka jälkeen siirryin valmennuksen pariin. Nyt on viimeinen vuosi Pajulahdessa menossa liikunnan opintojen osalta. Valmennusta olen opiskellut lajiliiton koulutuksissa, pariin kertaan jenkeissä ja lukuisissa yksityisissä koulutuksissa. Lisäksi opiskelen tällä hetkellä Urheiluhierojaksi.
3. Kerro oma kokemuksesi siitä, miten olet päätynyt treenaamaan kahvakuulilla. Miksi? Mikä siinä vei mennessään?
Tutustuin kaveriin siviilipalveluksessa, ja hän kertoi kahvakuulista, jonka jälkeen luin niistä netistä. Vähän aikaa meni niin silloinen valmentaja veti meille treeniä kuulilla, ja ei mennyt aikaakaan kun tutustuin Napparin Marttiin.
Kahvakuulissa on viehättänyt niiden yksinkertaisuus ja monipuolisuus.
4. Hyödynnätkö kahvakuulia jotenkin muuten kuin omassa harjoittelussasi?
Aika vähille on jäänyt valmennuksessa kahvakuulien käyttö. Välillä ollaaan vähän heitelty niitä. Enimmäkseen on tullut itse treenattua niillä.
5. Mitkä ovat henkilökohtaiset tavoitteesi?
Toivoisin että jossain vaiheessa minulla olisi mahdollisuus toimia miesten koripallomaajoukkueen mukana fysiikkavalmentajana. Olen myös ajatellut Osteopatian opiskeluja lähivuosina, joten saa nähdä jos joku päivä tulee niitäkin hommia tehtyä.
Omia fyysisiä ja henkisiä tavoitteita on monia. Olisi mukava jos puolen vuoden sisällä saisi yhden käden leuan vedettyä. 🙂
6. Millainen on liikuntaviikkosi, kuinka usein treenaat ja mitä?
Joka päivä tulee treenattua. Välillä kovempaa, välillä kevyemmin, välillä jotain siitä väliltä. Treeniin sisältyy voimailua oikeastaan kaiken näköisillä ja kokoisilla välineillä ja tietenkin oman kehon painolla. Lisäksi juoksen aika paljon, rullaluistelen, teen liikkuvuustreeniä, foam rollaan, joogaan, treenaan erilaisia taitoja, jne…
7. Onko jotain, mitä haluaisit sanoa kuulaharjoitteluun liittyen? Hehkutusta? Varoituksen sana?
Kahvakuula on yksi monista loistavista ja hienoista välineistä, joita kannattaa hyödyntää treenissä! Kannattaa kokeilla mielellään kokeneen ohjaajan tai treenaajan kanssa!
8. Terveisesi muille kahvakuulailijoille, tai kahvakuulaharjoittelun aloittamista harkitseville?
Unohdetaan kaiken maailman tyylisuunnat jotka vaivaavat yleensäkkin harjoittelua. Jokaisen meidän olisi hyvä ymmärtää että välineitä, harjoittelun muotoja ja ihmisiä on vaikka kuinka paljon. Niistä kiisteleminen on täysin tarpeetonta. Jokainen harjoitelkoon sillä tyylillä ja välineellä mikä tuntuu pitkän päälle hauskimmalta ja tehokkaimmalta tavoitteisiin nähden. Treenin iloa kaikille! Pidetään Suomi hyväkuntoisena!