Kahvakuulaurheilu

Kahvakuulaharjoittelu, niin sanottu fitness- tai jumppakuulailu ja kahvakuulaurheilu, GS (Girevoy Sport), eroavat toisistaan samalla tavoin kuin kuntosaliharjoittelu ja painonnosto.

Fitness-liikunnassa käytetään termiä liikepankki, eli kuulaa käytetään lisävastuksena kymmenissä, ellei sadoissa erilaisissa liikkeissä samaan tapaan kuin vaikkapa käsipainoa tai hiekkasäkkiä ja harjoituksista pyritään tekemään mahdollisimman monipuolisia. Kahvakuulaurheilun liikevalikoima käsittää kolme perusliikettä, työnnön, tempauksen ja rinnallevedon, sekä niiden apuliikkeinä toimivan etuheilautuksen, joiden suorittamisessa käytetään koko kehon voimaa. Tavoitteena on oppia teknisesti mahdollisimman laadukas suoritus jota voidaan toistaa pitkään samanlaisena. Myös kun fitness-kuulailussa pyritään kuluttamaan mahdollisimman paljon energiaa suoritetta kohden kun taas kahvakuulaurheilussa tilanne on päinvastoin: mitä taloudellisemmin nostat, sen onnistuneempi suoritus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että harjoittelu olisi mitenkään yksipuolista tai tylsää, päinvastoin.

Suomessa GS kuuluu kilpailulajina Painonnostoliiton alle lisenssi- ja kilpailusääntöineen. Toimintaa ohjaa Painonnostoliiton alainen Kahvakuulavaliokunta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *