Cup of Scandinavia Tanskassa 17.6.2017

Ensi viikon lauantaina 17.6.2017 Tanskassa Naestvedissa kilpaillaan Skandinavian Cupista. Suomesta lähtee kaikenkaikkiaan 15 kilpailijaa ja neljä heistä edustaa Suomen kahvakuulaa. Skandinavian Cup järjestetään jo neljättä kertaa ja kilpailussa kisataan yksilölajien ohella myös parhaan maan palkinnosta. SKK:laiset osallistuvat kilpailuun pääasiassa Long Cyclessä eli kahden kuulan rinnallevetotyönnössä.

Laukaalainen Niina Pelander osallistuu kahteen lajiin: 20 kg Long Cycleen ja 24 kg tempaukseen. Niina kilpailee jo toista kertaa kansainvälisissä kisoissa 20 kg LC:ssä. Edellisellä kerralla Niina debytoi kyseisellä kuulapainolla viime syksynä MM-kisoissa Kazakstanissa ja voitti World Cupissa kultaa tuloksella 53. Tempauksessa Niinan  ennätys on 90. “No hyvällä fiiliksellähän sinne ollaan lähdössä, varsinkin nyt kun on pysynyt terveenä ja reeni on kulkenut loistavasti. Tavoitteena on ainakin omia enkkoja lähteä parantamaan!” kertoo Niina fiiliksistään ennen kisaa.

Myös Satu Huttunen Oulusta lähtee kilpailemaan 20 kg Long Cyclessä. Hänelle kilpailu on ensimmäinen 20 kg kuulilla ja tällaisin miettein Satu lähtee Tanskaan: “Debyytti tällä kuulakoolla, treenit menneet ihan hyvin, katsotaan miten kisassa nousee…”

Niin ikään oululainen Ville Oikarinen lähtee luottavaisin mielin kilpailuun. Ville kilpailee Long Cyclessä 32 kg kuulilla.  Villen mietteet ennen kisaa:  “Ihan hyvillä fiiliksillä kisaamaan. Harjoittelussa on ollut omat haasteensa, kuten aina. Lähetään antamaan oma panos joukkueen pistepottiin.” Villen tämän hetkinen ennätystulos on 49.

Sanna-Maija Loikkanen Varkaudesta osallistuu 16 kg Long Cycleen. Hänelle kilpailu on kolmas 16 kg kuulilla. “Tavoitteeni on parantaa omaa ennätystä. Treenit on kulkeneet hyvin, takana on ehjä harjoittelukausi ja nostaminen on tuntunut mukavalta.” Sannan ennätys tällä hetkellä on 89 toistoa.

Onnea matkaan!

 

Comments are closed.