Petra Virtanen liikuttaa ihmisiä kahvakuulalla, intohimolla ja ammattitaidolla
Teksti: Anneli Hokkanen 2011
”Petra Virtanen / Tahdonvoimaa jumpat Saarijärvellä
Innostava, eläytyvä ja täysillä kaikkensa antava ohjaaja, joka on saanut suuren määrän
ihmisiä liikkumaan ja kuntoilemaan, lajeina mm. kahvakuula ja zumba.”
(Lähde: Keski-Suomen Liikunta ry:n kotisivut, www.kesli.fi)
Näillä perusteilla Keski-Suomen Liikunta ry palkitsi Keski-Suomen Urheilujuhlassa 28.1.2011 vuoden 2010 liikuntateko-palkinnolla saarijärvisen Petra Virtasen. Koko Petran Tahdonvoimaa-yritys on varsin liikkuvaista sorttia, sillä se rullaa ympäri vuoden pyörien päällä Saarijärven lähistöllä, ja välillä vähän kauempanakin, liikuttamassa ihmisiä.
Tumman farmariauton vetämässä kuomukärryssä erikokoiset ja -painoiset kahvakuulat saavat kyytiä joukkotreenipaikasta toiseen. Kuulakuormalla saa pidettyä treenin noin 50 ihmiselle kerrallaan, ja useammallekin, koska monet kuljettavat omia lempikuulia mukanaan. Eikä siinä vielä kaikki! Kun Petra karauttaa paikalle, hän pystyttää äänentoistolaitteet tantereelle, kiskaisee aggregaatin käyntiin, ripustaa mikrofonin päähänsä ja vääntää volumet kaakkoon – vain taivas on kattona. Sittenpä treenaajan ei tarvitse muuta kuin totella reservin kersantin käskyjä. Niin helppoa se on!
Mutta kuinka aloittelija pääsee mukaan? Ei hätää, Petra auttaa. Hän kertoo heti alkajaisiksi, että kahvakuulailu on hirvittävää rääkkiä, josta on turha luulla nauttivansa. Hän suorastaan fantasioi sillä, että joku jossain treenissä vielä antaa ylen. Mutta pääasia on, ettei liike silloinkaan pysähdy.
Jokaisen treenin alussa Petra muistaa kerrata turvallisuussäännöt:
- Kanta maassa enemmän kuin varpaat,
- Polvet hieman koukussa,
- Rinta auki, hartiat alhaalla ja leveä selkä lukossa.
Musiikki pauhaa, ja treeni alkaa mitä ihmeellisimmillä lämmittelyliikkeillä. Lämmittelyjen jälkeen sykemittaria ei kannata katsoa. Saattaa nimittäin olla, ettei uskalla tehdä varsinaista treeniä lainkaan, sillä taulussa on jo sen verran korkeat lukemat. Siinä vaiheessa jokunen saattaa jo riisua päällimmäisen vaatekerroksen pois.
Sitten mobilisoidaan nivelet, ja varsinkin se kuulailijan tärkein kohta eli lantio. Petralla on taianomainen taito saada jäyhimmätkin karpaasit vispaamaan lanteensa irralleen, ja löytyyhän ne lanteet toki naisväeltäkin.
Jokos sitten treenataan? Ei vielä täysillä, vaan lämmitellään ensin kuulan kanssa. No, lämmin kyllä jo on, mutta ehkä Petra tarkoittaakin, että kuulat pitäisi lämmittää! Vai miten se meni? Äh, olkoon miten oli, ei kannata miettiä turhia, se vain kuluttaa liikaa energiaa. Totta puhuen kuulilla lämmittely tuntuu ihan tosi treeniltä. Vähän pelottaa, mitä se sitten on, kun alkaa oikea treeni.
”Ei riitä, lisempää!”, kaikuu Petran ääni kajareista. ”Jos säälittää, sääli huomenna!”. ”Käsi on kuitenkin jo niin muusia, että ihan sama sillä on tehdä vielä samaa liikettä se kymmenen minuuttia täyteen”. ”Jos et enää jaksa, revi voimaa korvien välistä!” Näistä huudahduksista tietää, että varsinainen treeni on käynnissä. Ja kyllä sen jo tunteekin. Armoa ei tunneta. Ei auta mikään, kaikki lihasryhmät revitään läpi. ”Ja tauko näyttää tältä”, huikkaa Petra ja tekee kymmenen kyykkyhyppyä. Mieleen saattaa jossain välissä juolahtaa ajatus, että miksi tulinkaan tänne ihan vapaaehtoisesti. No, kai se on sama jatkaa katkeraan loppuun asti, kun tänne on kerran tultu. Ja kun niin moni muukin on lähtenyt, ja niin monta kertaa aiemminkin, niin eihän tämä monikymmenpäinen porukka voi olla väärässä – Petrasta puhumattakaan! Siellä se saparopää nytkin repii jotain 28-kiloista kuulaa hoilottaen omia kuulasanoituksiaan Apulannan tai Paula Koivuniemen biisien päälle. Se valtava energialataus ja huumori, jonka Petra treeniporukalle välittää, on jotain sanoin kuvaamatonta. Treenistä alkaa melkein nauttia, sillä ” Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän – jos edes sitäkään”.
Kun on otettu riehumalla hiki, niin seuraa ravistelut ja venyttelyt. Nyt täytyy olla tarkkana, sillä biisi saattaa olla Teräsbetonin jälkeen yllättävän rauhallinen ja koskettava. Neljän Suoran ”Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa” -biisin aikana taisi olla monilla kasvoilla muutakin suolaista nestettä kuin hiki. Venyttelyjen jälkeen on vain koottava itseään sen verran, että jaksaa kantaa kuulat peräkärryyn ja lähteä ajelemaan kotia kohti. Silloin alkaa hiipiä sellainen tunne kroppaan, jonka takia päätän tulla seuraavallakin kerralla, ja sitä seuraavalla. Ensimmäisen kerran jälkeen olin aivan varma, etten tule enää koskaan, mutta heti seuraavana päivänä tulin katumapäälle. Tunsin, että veri oli lähtenyt kiertämään monessa sellaisessa paikassa, jossa ei ole ollut eloa vuosiin, esimerkiksi istumatyöläisen lapojen välissä.
Mutta kysytäänpä Petralta itseltään, mistä hän ammentaa Vuoden 2010 liikuntateko-palkinnon perusteluissa mainitun innostuksen ja kuinka hän saa sen siirrettyä muihin?
Intohimo. Se on selitys moneen hienoon asiaan. Itselle elämässä on sattunut paljon, paljon hienoja asioita ja sen verran niitä ei hienoja, että tiedän, mistä nautin ja mitä kohti kannattaa suunnata ja energiavaransa käyttää.
Olen jonkin sortin ekstrovertti ja elämästä nautiskelija ja kuuntelen yleensä sitä osaa itsessäni, joka hihkuu ja hinkuu ja innostuu, ja jätän ne muut osat aika lahjakkaasti kuuntelematta. Joten intohimo kuulailua, musiikkia, liikuntaa, tekemistä ja ihmisiä kohtaan saa kyllä mielettömän hyvän fiiliksen aikaan itselle. Ehkä se tarttuu.
Kuinka olet saanut monikymmenpäisen väen innostumaan kahvakuulailusta niin, että helteestä, räntäsateesta ja paukkupakkasista huolimatta porukka ilmaantuu taivasalle kiskomaan kuulia hampaat irvessä jopa jouluaattoaamuna?
Intohimo on vastaus tähän myös, ja realistisuus. Jos mietin, että mitä oikeasti haluan tehdä ja mikä on hienoa ja tärkeää, ja mistä tulee hyvä fiilis, niin vastaus on, että kelistä huolimatta se hyvä olo ja virkeys tulevat niistä kolmen kombinaatiosta: liikunta, musiikki ja ihmiset, joten sitä kohti!
Ja realistisuus siinä mielessä, että mikä olisi oikeasti se syy, joka estää minua hakemasta tuota hyvää oloa? Ei nyt hyvänen aika ainakaan keli! Tai aika! Ei! Ehkä se suomalaisen este on realistisesti runon mukaan kuolema ja poliisi. Eli niiden edessä voisin luopua hyvän olon havittelusta, mutta en minä näe mitään muita syitä olla lähtemättä intohimon toteutukseen. Ja sen verran kylähulluja ihmisiä pyörii täällä maanpäällä, että ovat samalla asialla, ei niitä mikään estä! Joten siinä se innostamisen pohja varmaan on: intohimossa hyvää asiaa ja hyvää oloa kohtaan!
Pidät ajoittain ”kuula- ja zumbamaratoneja”, joissa treenataan neljä tai kuusikin tuntia putkeen ulkona, ja välillä sisällä. Mistä ajatus moisten järjestämiseen lähti?
Näissähän ei ole mitään ajatusta tai järkeä. Näiden idea on nimenomaan järjettömyys: ihmiskoe empiirisenä tutkimuksena! Epämukavuusalueelle astuminen hetkeksi lisää luovuutta ja tuo treenin lisäksi jännitysmomentin ihan millä tahansa elämän osa-alueella. Käsittämättömän pitkässä treenissä, ja epämukavuusalueella yleensäkin, adrenaliinin eritys lisääntyy, ja ties mitä kehon mekanismeissa tapahtuukaan.
Suosin aina epämukavuusalueella piipahtelua silloin tällöin. Tämäkin on sitä: haetaan omia rajoja ja sitten ylitetään niitä ja saadaan niitä siirrettyä. Se tuo ihmisessä esille jotain uutta, ja uusi on aina virkistävää ja puhdistavaa, ja voi jopa tuulettaa ja uudistaa palkitsevasti aivoja, kehoa ja mieltä.
Puhdasta hulluutta ja järjettömyyttähän nämä ovat. Suorastaan vaarallisiakin, kun väsynyt kroppa ei jaksa kannatella ja tukea, mutta silti itsensä koettelu silloin tällöin tuo hyvää mieltä ja avaa ajattelua. Kylähulluus ei ole koskaan huono juttu!
Mainitse työssä kokemiasi tähtihetkiä?
Kun kentälle tulee uusi kuulasta innostunut henkilö, ja väline on outo, eikä kroppakaan vielä tottele keinuvia ja heilauttelevia liikkeitä täydellisesti, mutta ohjeiden mukaan mennään ja tekeminen on keskittynyttä. Siitä kuukausi ja tämä sama henkilö tempaisee kuulaa virheettömällä keskipanssarilla, lukitulla leveällä selällä ja sulavalla, piiskaavalla lantiolla. Silloin kylmistä sormista huolimatta sydäntä lämmittää älyttömästi!
Myös silloin tulee mahtavia onnen tunteita, kun joku kovettu kuulailija ottaa isomman kuulan kuin aikaisemmin ja onnistuu tekemään hyvää sarjaa! Tai kun kuulailijan ilme on tyhjä, euforinen ja keskittynyt, vääntyy vähän irvistykseen ja muuttuu punaiseksi. Ja kun sarja on ihan lopussa ja kroppa on imetty ihan kuiviin, tämä sama kaveri oksentaa – tai ainakin melkein! Hienoja voittajafiiliksiä! Aika usein tuntuu myös kentältä kotiin tullessa, että minä rakastan niitä ihmisiä siellä! Tulee hullun hienoja lämmön tunteita.
Tuntuuko joskus vaikealta lähteä töihin? Millaisessa tilanteessa?
Kentälle ei ole vielä näinä vuosina tuntunut koskaan vaikealta lähteä. Enemmänkin odottelen siinä pari tuntia ennen, että joko, joko, joko. Mutta nuo paperihommat ovat semmoisia, että niiden kimppuun tuntuu useinkin vaikealta lähteä. Joutuu oikein tsemppaamaan itseään: ”Lisempää, yritä!”, ”Elä anna periksi!”, ”Jos säälittää, sääli huomenna, mutta nyt tartut siihen paperinivaskaan ja koneen näppäimistöön”.
Pidät kovia treenitunteja tiuhaan tahtiin. Miten saat palauduttua treenien välissä?
Minulla on alla 20 vuotta ohjaustyötä ja viimeiset kuusi vuotta olen tehnyt päätoimisesti 2 – 5 tuntia ohjausta päivässä, joten rauhassa on rakenneltu tietty pohja, jonka varassa jaksaa aika mukavasti. Silti huomaan hyvin usein, ettei kroppa ole palautunut, vaan vaatisi viikossa yhden lepopäivän, joka minulla yleensä on lauantai, mutta jota sitten usein käytän keikkahommissa tai liikuntatapahtumiin.
Usein lihakset painavat ja ovat väsyneet, jolloin teen vähän pienemmillä kuulilla – jos maltan. Itse tunnin aikana väsymystä ei huomaa. Adrenaliinia ja muita liikunnan aiheuttamia fysiologisia muutoksia voi kiitellä siitä, että itse liikunnan aikana kyllä jaksaa tehdä täysillä, mutta enemmän unta ja vähän enemmän lepoa olisi kyllä syytä ainakin toisinaan hamstrata.
Käytän palautumiseen proteiinijuomaa ja pitkiin treeneihin myös hiilihydraattilisää. Pyrin syömään kolmen tunnin välein ja välttämään turhia huttuja, että rakentavat ja palauttavat ruoat mahtuisivat ja niitä jaksaisi syödä. Uni on hyvin tärkeää palautumisen kannalta, luovuuden ylläpidon kannalta ja lihaskasvunkin kannalta, ettei katabolia iske. Siksi mahdollisuuksien mukaan naukkailen päivällä joskus mukavat unet.
Treeniesi alussa on ennalta arvaamattomia, hauskoja lämmittelyliikkeitä persoonallisten musiikkivalintojen rytmiin. Mistä ideat kumpuavat?
Tähänkin on vastauksena intohimo ja toki ammattitaito. Koulutuksen ja työhistorian vuoksi liikepankki ja voimaharjoittelun perusteet ovat aika syvällä selkärangassa, josta sitten nappaan rakennuspalikoita sovellettavaksi. Liike ei ole koskaan vakava juttu. Olen elämästä nautiskelija ja siksi myös liikkeessä ja musiikissa tulee nautittua ja joskus kikkailtuakin. Mutta kaikella on aina jokin merkitys ja kunnon pohja.
Kuinka rakennat uuden treeniohjelman? Onko ensin liike ja sitten musiikki vai päinvastoin?
Olen kehittänyt voimaharjoittelun perusteiden pohjalta oman manuaalin kahvakuulatunneille ja rakennan tunnin sen mukaan. Perusperiaatteina mm. isoista lihasryhmistä keskitettyihin, ja aina loppuun keskitettyä vatsaa, vaikka keskivartalo onkin haastettuna koko kahvakuulatunnin ajan.
Eli tunnin rakennuspalikat ovat olemassa valmiiksi ja eri elementtejä käytän tunnin tavoitteiden mukaan. Musiikkia nappailen automatkoilla, kaupassa, kavereiden ideoista, lasten mp3-soittimilta, mainoksista, elokuvista – milloin mistäkin. Käytän paljon kirjallisuutta ja tallenteita suunnitellessani tunteja. Välillä kaunokirjallisuutta ja välillä ihan treenikirjallisuutta. Tunti rakentuu hyvin monista osasista ja järjestys vaihtelee. Välillä teen liikkeen musiikkiin ja välillä toisin päin.
Nelivuotisen liikunnanohjaajakoulutuksen lisäksi olet suorittanut varusmiespalveluksen. Hyödynnätkö armeijassa saamiasi oppeja nykyisessä työssäsi?
Kyllä, tahattomasti ja tahtoen! Puolustusvoimat on paikka, joka saa vaikka tuhatpäisen joukon liikkumaan sekunneissa haluamallaan tavalla. Siihen tulisi myös liikunnanohjaajan pyrkiä: vähän oman äänen ihastelua sekä tilitystä ja paljon liikettä. Tekemällä oppii.
Toki perusperiaatteet ja turvallisuustekijät on aina jaksettava kertoa ja muistuttaa, vaikka ne olisivat jo syöpyneet asiakkaiden selkärankaan. Mutta yleensä huomaan itselläni jonkin “virheen tai vajavaisuuden” ja huutaisen sen ilmoille: “Muistetaan pitää erittäin vahva vatsatuki!” Nopeat, selkeät ja vahvat komennot tulevat kyllä suoraan Puolustusvoimilta! Myös tekemisen meininki ja huumorin sävyttämä säälimättömyys ovat Pv:n lainaa!
Et taida harrastaa kahvakuulailua kilpailumielessä, miksi?
Minulla on niin vetämätön luonne ja täysin kilpailuvietitön persoona, ettei minusta vaan ole kisaamaan. Olen hiihtänyt lapsuus- ja teinivuosina kilpaa enkä muista edes 18-vuotiaiden piirinmestaruusvoiton palkintojenjakoa. Muistan kyllä hiihtolenkit, pitkät vaellukset ja kuntopiirit. Eli olen enemmänkin treenihimoinen ja harjoitteluintoinen kuin kilpailuhenkinen. Ja toisaalta nelikiloisella kuulalla ei varmaan pääsisi edes kisaamaan. Isommalla minä en pystyisi! (Toim. huom: Tämä on vale!)
Kuinka kehität itseäsi ammatillisesti?
Pidän omaa ammattitaitoani “laatukoulutuksen” alla. Eli olen päättänyt, että käyn joka vuosi vähintään 1 – 2 isompaa koulutusta ja 3 – 5 pienempää. Tänä vuonna (2011) on käytynä kuntonyrkkeilyn ohjaajakoulutus (Suomen Nyrkkeilyliitto) ja Salsamix-koulutus, uusia luvassa myöhemmin.
Luen aika paljon alan kirjallisuutta ja lehtiä, käyn ammattilaisten tunneilla, jos vain mahdollista, ja treenaan lajeja, jotka edesauttavat ammattitaitoani. Kollegojen kanssa on hieno keskustella viikoittain, ja siitä saa aina omaan reppuun lisäeväitä.
Kuntosalilla käyn mahdollisuuksien mukaan treenaamassa ja katsomassa, miten isot kaverit treenaavat, ja mitä uusia tuulia voisi käyttää itsekin ammatissa. Minulla on läheiset suhteet Lahden Urheilukouluun, josta löytyy aina motivoivia uusia tuulia.
Ravintopuolta pystyy nykyisin opiskelemaan todella näppärästi netissä ja funktionaalisen harjoittelun moduleita on tullut myös opiskeltua netin kautta. Yrittäjyysopintoja ja välillä kieliäkin tulee kertailtua.
Sellainen on Petra, Saarijärven oma vahva Peppi Pitkätossu (milloinkahan treenissä nostetaan hevosta?). Onnittelut vuoden 2010 Liikuttajalle!
Anneli Hokkanen
Petran liikuttama maaliskuusta 2010 lähtien
