Meri Pekkanen

1. Kerro lyhyesti itsestäsi
Olen 29-vuotias toimintaterapeutti Helsingistä ja rakastan ruoanlaittoa, lukemista, matkustamista ja ylipäänsä elämää. Suhtaudun asioihin intohimoisesti ja kiitos sen lepo jää joskus turhan vähälle. Liikkuminen on minulle tapa olla olemassa ja kuuluu erottamattomana osana päiviini, sen avulla jäsennän ajatuksiani, puran energiaa ja kerään voimia.

Minkälainen on liikuntataustasi?
Olen liikkunut aina. Lapsena kiipeilin puissa ja elin pihoilla ja puistoissa, Etelä-Helsingin porttikonkien kasvattina. Koulussa liikunta oli suosikkiaineitani ja osallistuin jokaiseen joukkueeseen, johon vain pääsin. Erityisen hyvin pärjäsin pikajuoksussa. Muistona on myös mm. legendaarinen lentopallomitali, 163-senttiselle kelpo suoritus.

Olen melko kaikkiruokainen liikunnan suhteen ja käynyt läpi laajan lajivalikoiman aerobikeistä telinevoimisteluun ja uimahyppyyn, nyrkkeilystä ratsastukseen ja brasilialaiseen jujutsuun muutamia mainitakseni. Keskimääräinen lajinsietokyky on kolme vuotta, mutta poikkeuksia löytyy. Ja jotkut pysyvät, kuten jonkinlainen voimaharjoittelu sekä juokseminen.

Kerro oma kokemuksesi siitä, miten olet päätynyt treenaamaan kahvakuulilla. Miksi? Mikä siinä vei mennessään?
Tutustuin kahvakuulaan samalla kuin poikaystävääni, kuula tuli tavallaan kaupan päälle reilu kolme vuotta sitten. Kokeilin 16-kiloisia punnuksia ja hurahdin saman tein, oma pikkuinen kasikiloinen on asunut luonani siitä saakka. Sittemmin olen kuulautunut syvemmin GPP Training Housella järjestetyssä kuulakoulutuksessa ja, luonnollisesti, harjoittelemalla.

Kuulassa vetää puoleensa karun ulkonäön lisäksi sen monipuolisuus ja liikkeiden kokonaisvaltaisuus. Onhan se alkukantaista reuhtoa rautapaasia tai nostaa sitä keskittyen oman pään päällä kädet täristen. Eikä sitä ulkomuotoakaan sovi unohtaa, harva kuntoiluväline sopii kotiin kuten kuula.

4. Hyödynnätkö kahvakuulia jotenkin muuten kuin omassa harjoittelussasi?
Joskus kuula on toiminut ovistopparina, mutta pääasiassa sille suodaan lepoa treenin ulkopuolella. Kasikiloiseni ei usein pääsekään tositoimiin, sillä pääasiassa heilutan kuulaa GPP:llä, jossa on laajempi valikoima.

Mitkä ovat henkilökohtaiset tavoitteesi?
Tavoitteeni riippuvat kulloinkin harrastamastani lajista, mutta pääpiirteissään pyrkimyksenäni on saavuttaa kova kunto mahdollisimman monipuolisesti arkistakin jaksamista tukien. Melko abstraktia siis, mutta koska urheilu on minulle tapa olla olemassa eikä niinkään kilpailua tai “vain” harrastus, spesifimpiä tavoitteita ei aina ole. No se kyllä, etten halua särkeä itseäni liikkuessani vaan liikunnan tulisi aina edistää hyvinvointia.

Millainen on liikuntaviikkosi, kuinka usein treenaat ja mitä?
Liikuntaviikkoni hiukan vaihtelee viikosta riippuen ja jälleen lajiaaltoilun mukaan, mutta tällä hetkellä siihen sisältyy usein kolme voima-, hiki- ja/tai metcon-treeniä GPP:llä, kaksi uintiharjoitusta, pilates, yksi tai useampi lenkki sekä painimista. Kuulat ovat osana voima- ja muuta harjoittelua GPP:llä, joten tatsi ei onneksi pääse katoamaan.

Onko jotain, mitä haluaisit sanoa kuulaharjoitteluun liittyen? Hehkutusta? Varoituksen sana?
Suosittelen lämpimästi. Ammattinikin puolesta vetoaisin, että kuten on tutkitusti todistettu, voimaharjoittelua ei korvaa mikään. Kuula on erinomainen paketti harjoitella monipuolisesti ja satsata toimintakykyyn, niin pääsee sitten elon ehtoopuolellakin itsenäisesti sängystä ylös ja ulos pihalle. Kaikkien etu, siis. ;-)

8. Terveisesi muille kahvakuulailijoille, tai kahvakuulaharjoittelun aloittamista harkitseville?
Hyvää karmaa kuulailijoille ja aloittelijoille hitosti tsemppiä, kuula palkitsee nostajansa.


Kuvan copyright GPP Training House // Väinö Lestelä

Meri Pekkanen
mur@iki.fi
monkeyfood.net